sunnuntai 4. lokakuuta 2015

TARJOUS | Hamacamundo riipputuoli

Kirjoitin kesällä jutun terassin sisustamisesta ja siinä tuli mainittua myös aivan ehdoton ihanuus terassille, parvekkeelle tai ihan sisätiloihinkin, riipputuoli.


Kun avartaa ajatustaan niin huomaa, että Hamacamundo riipputuoli on aivan ihana lisä sisätiloihinkin ja värejä on paljon, jolloin jokaiseen sisustukseen löytää kyllä sopivan. On myös viisasta käyttää terassille tehtyjä hankintoja myös sisätiloissa, sillä siten saa vuodenaikavaihtelua sisustukseen edullisesti. Kesällä tulee avarampaa kun tuolin siirtää pihalle ja talvella taas kesän muistot siirtyy tuolin mukana sisätiloihin. Tuoli vie myös hyvin vähän tilaa rullalla jos joskus tulee tilanne, että sen haluaa laittaa säilöön.


Sisätiloissa yksi erinomainen etu on se, että sen alta pääsee helposti siivoamaan ja lattiatilaa säästyy esimerkiksi käsitöille varatulle korille. Itse haaveilen tästä riipputuolista mökillä takan lähistöllä. Siinä siemailisin kaakaota ja lukisin kirjaa samaan aikaan, kun ulkona paukkuu pakkanen... Kokemuksesta voin sanoa, että tuohon on kyllä todella rentouttavaa käpertyä.



Nyt teillä lukijoilla on blogitarjouksena mahdollisuus tilata itsellenne, tai vaikka lahjaksi, tällainen riipputuoli rahtivapaasti ja saatte siihen mukaan extrana myös toisen ripustuskoukun eli riipputuolille saisi yhden asennuspaikan sisältä ja toisen sitten keväällä ulkotiloihin. Ripustuköysi kuuluu hintaan kuten normaalisti.
Hintaa riipputuolille tulee 90€ ja edun arvo on 15€.
Bonuksena tilaajille Tampereelta/pk-seudulta (3-tien varrelle), asennuspalvelu 10€ tarvittaessa.
* Mainitse tilatessa koodi SIPILA *

 Käythän Hamacamundon sivuilla tutustumassa mallistoon tarkemmin sekä tekemässä tilauksen.

Yhteistyössä Hamacamundon kanssa.

* Pia *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit :D !