sunnuntai 30. elokuuta 2015

Koivuvaneri on pop

Koivuvaneri on nyt erittäin suosittu elementti sisustuksessa, kun luonnonmateriaalit jatkavat suosiotaan. Itsekin inspiroiduin vanerista ja päätin antaa vanhoille taloustikkailleni uuden elämän, koska niiden metallinen jalkaosa oli erinomaisessa kunnossa. Halusin myös kokeilla kuinka retron tv-tason ilme muuttuisi vaihtamalla sen kansi vaneriseen.

Vanerin valinnassa kannattaa olla tarkka sillä rakentamiseen tarkoitettu vaneri ei ole välttämättä yhtä laadukasta ja pinnaltaan viimeisteltyä kuin kalustevaneri. Itse hankin 18mm paksun koivuvanerin paikalliselta vanerihuonekalujen valmistajalta mallin mukaan, valmiiksi leikattuna. Jälki oli ensiluokkaista.

Jouduin hieman miettimään millä käsittelen koivuvanerin, koska halusin sen pysyvän mahdollisimman alkuperäisen näköisenä mutta kuitenkin suojata sitä hieman likaantumiselta. Päädyin Osmo colorin puuvahaan ja siinä sävyyn Koivu ja olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. Käsittelin levyt vain kerran ja vahaa kannattaa laittaa hyvin ohuelti, jotta vanerin kaunis pinta jää näkyviin. Taloustikkaiden jalat maalasin Helmi kalustemaalilla.












Ylempi levy vielä käsittelemättä ja kaksi alempaa heti vahauksen jälkeen. Puunsyyt tulee paremmin esiin, kun vaha kuivuu.



Tässä lähtötilanne. Tv-tason alkuperäisen kannen säästin, koska se on minusta niin kaunis. Voin vaihtaa sen joskus takaisin jos siltä tuntuu.

Miltäs näyttää? Minusta tuli erittäin kivat ja ilme päivittyi suoraan tähän päivään. Varsinkin taloustikkaiden kohdalla mitään retro tms. kulttuurihistoriallistakaan arvoa ei menetetty :).

* Pia *