Tykkään toivottaa ihmisille Omanlaista Joulua.
Olen aina ollut jouluihminen ja tykkään laittaa joulua. Omaa joulua. Nykyään vietän joulua koko joulukuun. Toisaalta olen aina ollut myös sellainen, että Tapaninpäivän jälkeen alkaa joulu olla jo ohi ja katse on jo kohti kevättä. Olen myös tottunut siihen, että jouluaatto ollaan kotona oman perheen kesken. Mutta toivon, että jokainen saisi viettää sen omanlaisen joulunsa. Tai olla viettämättä. Sekin on jollekin omanlainen joulu.
Tänä jouluna on ollut talorakennus meneillään ja joulu taitaa mennä melko lailla ohi. Haikea olo sen suhteen. Aattoaamuna menemme perinteisesti Tampereen kauppahalliin heti aamusta ja joulupäivänä menemme moikkaamaan miehen puolen sukua. Eli kaksi päivää pidämme vapaata rakennukselta mutta sitten alkaa taas normaali touhu. Joulusiivousta jäin kovasti kaipaamaan, sillä siitä tulee joulun tunne ja puhtaasta kodista se rauha. Kiuaskivet tuli vaihdettua ja sauna on pesty kyllä. Koskaan en ole kaappeja tai muuta siivoillut vaan ihan mennyt hieman perusteellisemmalla viikkosiivouksella. Kuun alussa on jo tontut kaivettu esiin ja kynttilät ja valosarjat pääsee minulla käyttöön jo syksyn pimetessä.
Minulle joulu on rentoutumisen ja rauhan juhla, jolloin voi olla niinkuin juuri itse haluaa ja toivonkin, että kaikki vanhemmat osaisivat myös antaa omille lapsilleen tilaa ja mahdollisuuden rakentaa omia jouluperinteitään ja tapojaan. Ettei liikaa tyrkytettäisi omia pakkoja ja sitä kuinka joulu "pitää" viettää. Itse haluan antaa jokaiselle tilaa siihen omaan jouluun ja omiin tapoihin. On toki mukava kuulla, miten toiset joulua viettää ja kuinka mummot sekä papat on joulua viettäneet, niin sieltä voi sitten poimia ideoita, jotka itselle sopii. Parisuhde onkin sitten ihan oma juttunsa ja se kuinka kahdet jouluperinteet ja toiveet yhteensovitetaan... Mutta koko parisuhdehan on yksi iso kompromissi.
Olen saanut kaksi tällaista tonttua vuosia sitten rakkaalta ystävältäni ja ne ovat minulle sellaiset ehdottomat joulun tuojat. Pari vuotta myöhemmin löysin alennusmyynnistä vielä itselleni kolme tonttua lisää. Ostin kaikki mitä kaupassa oli jäljellä. Valitettavasti näitä ei enää mistään saa, mutta jos saisi, niin ostaisin vielä useamman. Sillä rakkaalla ystävälläni näitä tonttuja on ja ahdistelenkin häntä joka joulu, josko ne voisin adoptoida itselleni...
Joulun saa helposti kotiin ihan selkeillä ja pienilläkin asioilla eikä joulun laittamisessa mene sillloin tolkuttomasti aikaa. Myös purkaminen menee näppärästi viikkosiivouksen lomassa. Säilytystilat on sisustuksen kestohaaste ja ei siis haittaa myöskään sen asian kannalta jos joulukoristeita on maltillinen määrä. Minulle joulun värejä ovat perinteiset punainen ja harmaa sekä havujen muodossa vihreä. Tykkään myös hyvin pelkistetystä ja hillitystä koristelusta mutta jotain kimalletta pitää löytyä, joka tuikkii kynttilän valossa ja luo pimeyteen tunnelmaa.
Omanlaista Joulua Kaikille !
* Pia *
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun kävit :D !