perjantai 16. lokakuuta 2015

ARVONTA | Sisustukseen sopiva sammutuspeite

Onhan se nyt vaan myönnettävä, että kesä on jäänyt taakse ja tuleva talvi antaa jo hieman esimakua näissä syksyn pakkasissa. Kaunis ruska ja kirpeässä syyssäässä tehty lenkki saattaa meistä aika monet sinne sohvan nurkkaan iltasella. Viltin alla kaakaomuki kädessä on mukava tunnelmoida ja siihen kuvioon kuuluu kynttilät ja joillan onnellisilla takkatulikin.

Ennen sammutuspeite oli aina se punainen pussukka siinä seinällä ja monen intohimoisen sisustajan silmään se otti aika pahasti. Tämä johtaa siihen, että peite hautautuu jonnekin kaapin perukoille, mistä kukaan ei sitä hädän hetkellä ja paniikissa enää löydä. Onneksi markkinoille on tullut todella laaja valikoima erittäin tyylikkäitä ja katseen kestäviä sammutuspeitteitä esimerkiksi TÄÄLLÄ. Tai oikeastaan niiden kuoria.

Elävä tuli ei ole ainut asia, jonka johdosta sammutuspeitettä voi joutua käyttämään. Kodin monet sähkölaitteet voivat myös saada aikaan tilanteen, jolloin sammutuspeite on hyvä olla nopeasti ja helposti saatavilla. Keittiössä öljy- tai rasvapalo saattaa yllättää.

Toivottavasti jokaisella nyt, tämän jutun jälkeen viimeistään, on se sammutuspeite siellä kotona ja jokainen sitä osaa käyttää. Peitteen ulkonäkö ei ainakaan voi enää olla esteenä.
Tässä muutama ihastuttava esimerkki sammutuspeitteistä.












ARVONNASSA VOIT VOITTAA ITSE VALITSEMASI SAMMUTUSPEITTEEN Arkidesign:in VALIKOIMASTA.

Olet mukana yhdellä arvalla kommentoimalla, kahdella arvalla rekisteröitymällä lisäksi blogini lukijaksi ja kolmella arvalla, niiden lisäksi, jakamalla tämän postauksen. Ilmoitathan kommentissa kuinka monella arvalla olet mukana. Kerro kommnetissa vaikka missä teillä säilytetään sammutuspeitettä.
Anonyymit kommentoijat muistakaa laittaa mukaan meiliosoitteenne, jotta voin ilmoittaa mikäli arpaonni osuu kohdallenne.
Osallistua voi LOKAKUUN 2015 ajan.

Onnea arvontaan ja turvallista tunnelmointia !

* Pia *


22 kommenttia:

  1. Ompa hienoja! Itseltä ei peitettä vielä löydy, mutta on hankintalistalla, yhdellä arvalla mukana :)
    minja.kuula@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin. Kyllä noita kelpaa pitää esillä. Vaikka taulukollaasin seassa, kunhan löytyy tarvittaesa.

      Onnea arvontaan.

      Poista
  2. Aivan ihania...nämä voisi pitää tyylikkäästi esillä, toisin kuin ne tyypilliset punaiset :)
    Jos voitto osuisi kohdalleni, ottaisin http://www.arkidesign.fi/product/141/sammutuspeite-better-safe-than-sorry-musta :)
    Mukana yhdellä arvalla...
    Ihanaa syksyä...
    heli@lailanet.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä valinta ;).

      Kiitos samoin sinulle ja kiva kun kävit. Huomasitko muuten riipputuolitarjouksen myös aikaisemmassa postauksessa?

      Poista
  3. Mukana yhdellä arvalla! Nää on niin ihania! :) Poissa silmistä säilytetään tällä hetkellä... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti peitteen säilutyspaikka on kuitenkin kaikkien tiedossa.

      Hyvää syksyä ja tervetuloa toistekin :).

      Poista
  4. Olen lukija ja jaoin postauksen Facebookissa, kolme arpaa. =) Sitä säilytetään keittiön kaapissa, kerran oon joutunu käyttään. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jaosta <3.

      Toivotaan, että yksi kerta sammutuspeitteen käyttöä kotona oli ensimmäinen ja viimeinen.

      Ihanaa syksyä :).

      Poista
  5. Arvalla mukana! Pitäisi olla tuollainen sammutuspeite, mutta ei ole vielä :( Toivottavasti arpaonni suosii, näin kauniita sammutuspeitteitä voisi säilyttää ihan vaikka eteisen seinällä näkyvillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun osallistuit :). Valikoimasta kyllä löytyy esillä pidettäviä. Toivotaan arpaonnea.

      Poista
  6. Otanpa minäkin osaa arpajaisiin. Meillä on se punainen, mutta harmaansävyiseen keittiöömme voisit valita sopivan värisen. Edellyttäen tietenkin, että voittaisin :). Hyvää syksyn jatkoa sinulle!
    -anneli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin ihanaa syksyä sinne. Ja sinulle myös onnea arvontaan :).

      Poista
  7. Löysin blogisi, kun etsin kivoja sammutuspeitteitä, olisikohan tämä kohtalo? ;) Nyt meillä se ruma punainen (tietysti tärkeintä siinä tuotteessa on muu kuin ulkonäkö) kaapissa, joka ei ole hyvä juttu.. :/

    En pystynyt liittymään lukijaksesi, tuli jokin virhe..? Joten yhdellä mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna selviää oliko kohtalo :). Toivottavasti pääset myöhemmin liittymään lukijakseni.

      Onnea arvontaan!

      Poista
  8. Kahdella mukana. Sammutuspeitettä ei ole meillä minkäänlaista. joten toivotaan, että onnetar suosii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan! Kyllä joka kodissa pitäisi moinen olla :).

      Poista
  9. Ihanaa, että joku on keksinyt tällaisenkin markkinaraon. Keittiöni seinällä roikkuu tällä hetkellä se perinteinen punainen, mutta mieluusti vaihtaisin sen johonkin hieman modernimpaan kuosiin. Jos arpaonni suosii, niin valitsisin ehdottomasti tuon bambi-kuvioisen sammutuspeitteen, se on todella suloinen!

    Yhdellä arvalla mukana! :)

    magpie(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun pidät silti sen punaisenkin esillä ;). Jos ei arpaonni suosi niin Joulupukille kannattaa kirjoittaa :). Onnea arvontaan!

      Poista
  10. Todella hauska homma, että sammutuspeitteistäkin voidaan tehdä sisustuselementtejä! Oma ehdoton suosikkini on Koivu-kuosi. :) Mukana yhdellä arvalla!

    variksenmarja12(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin. Sammutuspeite on kuitenkin erittäin tärkeä olla nopeasti löydettävissä ja joka kodissa.

      Onnea arvontaan sinullekin :). Kiva kun löysit tänne.

      Poista

Kiitos kun kävit :D !