sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulu on meiltä nyt purettu

Se siitä joulusta meidän osalta.

Tänään lähti kaikki jouluhärpäkkeet takaisin laatikkoon odottamaan ensi vuotta ja täytyy sanoa, että kyllä tuntuu jotenkin taas helpottavalta. Pyykkikori on taas ihan vaan pyykkikori palveltuaan hetken ajan lahjakoppana olohuoneen nurkassa. Ei kuusen alla, sillä kuusi lensi pihalle päivää ennen aattoa, kun kyllästyin sen varisemiseen enkä halunnut sitä roskaamaan aatoksi. Kyllä... anteeksi vaan.






Alkoi vaan niin kauniisti päivällä aurinko paistaa juuri sypressiin, että oli ihan pakko kääntää katse jo kohti kevättä. Karkkitangot syödään tänään, sillä vuoden alustahan alkaa... taas se uusi elämä ja karkkilakko ja jumppa ja ja ja ...




Punaharmaa ja punainen villahuopakin löysi tiensä laatikkoon ja harmaa helmineuleviltti lämmittää jalkoja sohvalla. Se onkin viimeisin neuleeni ja olen siihen enemmän kuin tyytyväinen. Ystäviltä töissä sain apuja lankojen valintaan ja muuhun.







Oi elämän kevät !! Nokka kohti keväthankia ja uudenvuoden lupauksia !!

Mitä lupauksia sinä aiot tehdä? Tai mikä on suurin uudenvuoden lupaus, jonka olet joskus tehnyt ja pitänyt? Itse olin joskus kolme vuotta karkkilakossa.


* Pia *




2 kommenttia:

  1. Helpottavalta tuntuu ja kohta kevätmieli valtaa ajatukset. Joulukuusen koristeet joutaneen laatikkoon huomenna. Uudenvuoden lupauksia nolla. Onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eija, samoin sinulle hymyileviä kasvoja vuodelle 2015. Kiva, kun joku muukin uskaltaa jo jättää joulun taakseen ;).

      Toivotko jotain aiheita sisustuksen suhteen blogiin?

      Poista

Kiitos kun kävit :D !